10. kesäkuuta 2009

Agentin munakasrulla

Tämän ohjeen olen alunpitäen saanut nettiystävältäni (kiitokset siitä ja terkkuja!! :D). Mutta voi olla että tätäkään ohjetta ei enää alkuperäiseksi tunnistaisi... Mutta hyvää se silti on!

Jauhoiksi tähän voi käyttää mitä vain kaapistä löytyy, itse tällä kerralla käytin soija- ja vehnäjauhoja. Ja täytteen jauhelihan voi korvata kinkulla, kalalla tai kasviksilla. Ja kaikki juustot käy täytteen sekaan oikein hyvin! Sen huomasin että pohjaa kannattaa hieman jäähdyttää ensin ja irrotella leivinpaperista kunnolla ennen täytteen laittamista. Tuppasi jäämään hieman paperiin kiinni kun laitoin täytteen kuumalle munakaspohjalle ja yritin sit rullailla.



pohja:
6 dl maitoa
3 munaa
3 dl jauhoja
50 g rasvaa

täyte:
1 prk creme fraichea
100 g tacotuorejuustoa
400 g jauhelihaa
1 porkkana raasteena
1 (puna)sipuli
1 dl juustoraastetta

1.Sekoita taikinan ainekset, kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200°/20 min.
2. Valmista pohjan paistuessa täyte: Ruskista jauheliha, kuori ja raasta porkkana ja kuori ja pilko sipuli. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen
3. Anna valmiin munakaspohjan hieman jäähtyä ja irrottele varovasti leivinpaperista ja nosta levy uudelle puhtaalle paperille. Levitä täyte ja rullaa kuten kääretorttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti