10. syyskuuta 2009

Karkkipäivän kokeiluja - tryffelit ja kolakarkit

Kuningasajatuksenani oli että tehdään esikoisen kanssa jotain kivaa yhdessä ja valmistetaan karkkipäivän karkit itse! Ideana ihan hyvä, mutta meni melkoiseksi testaamiseksi ja säätämiseksi että eipähän tuolle muksulle ollutkaan sit kauheammin tekemistä. Joitain aineksia mittaili kattilaan, levitteli karkkivuoat ja sitten kaapi suklaamassan jämät kulhon reunasta. Mamma hikoili keittiössä.

Tryffeleitä vietiin kihlaparille lahjaksi kera lupauksen juhlapäivällisestä yhdessä sovittuna ajankohtana (ajankohta on edelleen sopimatta, menu on jo suunniteltu!). Kolakarkkeja vietiin tuttavaperheeseen viemisiksi kun menimme sinne leikkimään ja syömään nimipäiäkakkua. Ainaki lasten suuhun (ja allekirjoittaneen myös) sopivia olivat nämä molemmat! Ohjeet on otettu Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjasta


Tryffelit


n. 100 kpl (kannattaa harkita ohjeen puolittamista!)

250 g kookosrasvaa
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta

1. Sulata kookosrasva, lisää joukkoon kaakojauhe ja jäähdytä seos
2. Vatkaa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi ja lisää rasva-kaakaoseos joukkoon voimakkaasti vatkaten
3. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa (tässä menee ehkäpä reilu puoli tuntia)
4. Muotoile seoksesta teelusikoiden avulla palloja jotka voi kieritellä kaako-tomusokeriseoksessa. Minä pursotin seoksesta ruusukkeita pieniin paperisiin karkkivuokiin.

Ensimmäiset testipursotukset olivat tämännäköisiä...ei ollut vielä tarpeeksi jähmettynyttä tuo seos! :)



Sitten onnistui paremmin!





Kolakarkit

2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl siirappia
1 rkl voita
0,75 dl mantelirouhetta (tämän jätin pois)

1. Mittaa kattilaan kaikki ainekset voita ja mantelirouhetta lukuunottamatta
2. Keittele seosta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin puolisen tuntia. Testaa välillä tiputtamalla tippa seosta kylmään veteen: jos tippa jähmettyy on seos valmista
3. Kaada kolaseos lautaselle tai pellille leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä viileässä. Leikkaa paloiksi



Nämä olivat melko tahmaisia pinnaltaan, kannattaa säilyttää leivinpaperilla vuoratussa astiassa niin etteivät karkit kosketa toisiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti