3. lokakuuta 2009

Kauramuru-pullavanukas

Leipävanukas on aina kuulostanut jotenkin oudolta. Voiko se oikeasti olla hyvää? Nyt se on testattu ja todettu että kyllä voi! Varsinkin kauraisan kuorrutuksen kera! Hillon tilalla käytimme vadelmia ja vauvojen persikkasosetta.

Tämä oli helppo tehdä kolmeveen kanssa yhdessä. Muksulta sujui mukavasti leipäviipaleiden repiminen vuokaan, marjojen ja soseen annostelu, vispaaminen ja kauraseoksen teko. Minun hommiksi jäi vuoan voitelu, kananmunan rikkominen, maidon mittaaminen ja rasvan sulattaminen. Ja tietysti ohjeen lukeminen ja ohjeiden antaminen.

Kun vanukasta ruvettiin sitten syömään kolmevee kyseli ihmetellen että missäs sitä vanukasta on? Hän kun on tottunut että vanukasta ostetaan kaupasta erivärisissä purkeissa ja sen kyljessä lukee "Jacky". :D

Ohje on otettu Valion Kerma-lehdestä.



200 g pullaa tai ranskanleipää
1 dl hilloa (tai marjoja + sokeria)
1 muna
3 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

päälle:
3 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
0,75 dl rasvasulaa

1. Revi pulla- tai leipäviipaleet voideltuun laakeaan uunivuokaan. Levitä päälle hillo (tai marjat)
2. Vispaa muna, maito ja vaniljasokeri keskenään ja kaada pullaviipaleiden päälle
3. Nypi kaurahiutaleet, fariinisokeri ja rasva keskenään ja ripottele pinnalle
4. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 min. Tarjoa vaniljakastikkeen kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti