8. lokakuuta 2009

Mustaherukka-valkosuklaakakku

Kaikki missä on valkosuklaata on pakko olla hyvää! Tässä kakussa oli mukavasti yhdistettynä suklaan makeus ja herukoiden kirpeys. Pohjaan käytin täytettyjä kaurakeksejä, minusta ne antavat kivan lisän ja mukavasti kosteutta pohjaan. Pinnalle tulevaa hyytelösokeriseosta oli mielestäni hieman liikaa. Se jäi paksuksi kerrokseksi kakun päälle. Sen olisi voinut tehdä tietysti mehuun jolloin lopputulos olisi ollut kauniimpi. Tai sitten laittaa hieman vähemmän. Kuva ei tee oikeutta tälle kakulle, ei oikeen räpsäys onnistunut! Ohje on Yhteishyvän Ruokamaailman numerosta 5/09.



pohja:

300 g kaurakeksejä
75 g sulatettua margariinia

täyte:
4 liivatelehteä
150 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
0,25 dl sokeria
250 g maitorahkaa
0,5 dl vettä

pinnalle:
400 g pakastemustaherukoita
2 dl hyytelösokeria
2 dl vettä

1. Valmista pohja: murenna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Sekoittele hyvin ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan
2. Valmista täyte: laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Lisää maitorahka ja hieman jäähtynyt suklaa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetki ja lisää kermaseokseen. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään
3. Levitä jäiset mustaherukat hyytyneen kakun päälle. Kuumenna vesi ja sulata hyytelösokeri siihen. Valele seos marjojen päälle ja anna levähtää hetkinen viileässä ennen tarjoilua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti