1. lokakuuta 2009

Suklaa Cupcakes

Tällaisia tein vieraille tarjottavaksi. Sanoisinko näin että maistui myös kotiväelle! Epäilin että seuraavana päivänä olisivat kuivakoita, mutta pysyivät mehevinä seuraavalle päivällekin. Sitä seuraavalle niitä ei enää riittänytkään! :) Joku aika sitten tein Valion ohjeella rahkaisia kuppikakkuja. Tämäkin on Valion ohje (peräisin Kerma-lehdestä) ja mielestäni parempi versio! Toimii ihan pelkkinä muffinsseinakin ilman kuorrutetta. Alkuperäisessä ohjeessa kuorrute oli tehty sekoittamalla 0,5 dl mansikanmakuista kermaa, 100 g appelsiinituorejuustoa ja 2 rkl tomusokeria ja koristeena oli tuoreita mansikoita. Itse tein saman rahkakuorrutteen kuin tuossa aikaisemmassa kuppikakkupostauksessa.



taikina:
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl mansikan makuista vispikermaa
100 g voita tai margariinia
100 g suklaarouhetta
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

kuorrute:
1 prk Valion maustettua rahkaa (esim. vanilja)
0,5 dl tomusokeria
koristeeksi esim. strösseleitä

1. Sekoita munat ja sokeri keskenään puuhaarukalla
2. Lisää kerma, rasva ja suklaarouhe
3. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe kulhossa ja sekoita nopeasti taikinaan
4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä
5. Sekoita kuorrutteen rahka ja tomusokeri ja levitä kuorrutetta jäähtyneille leivonnaisille. Koristele

2 kommenttia:

  1. Hamn hamn hamn... pitää ehkä tilata tällasia kunhan seuraavan kerran ollaan tulossa kylään :D

    VastaaPoista