20. lokakuuta 2010

Pellillinen leipää

Tällä viikolla vietetään Leipätiedotuksen järjestämää leipäviikkoa. Leipätiedotus ry on leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö joka pyrkii edistämään leivän käyttöä hyvän ravitsemustilan turvaamiseksi. Leipätiedostus on perustettu jo vuonna 1961 ja leipäviikkoa on vietetty vuodesta 2002 lähtien vuosittain aina viikolla 42.

Tämän kampanjaviikon kunniaksi päätin sitten kokeilla jotain uutta leipäohjetta. Joskus Limepippurin arkistoja selaillessani olen ottanut talteen kuituisen peltileivän ohjeen. Koskapa en vaivaamisen ystävä ole, tuollainen peltileipähenkinen ratkaisu toimii oikein hyvin. Ohje on helposti muunneltavissa käyttäen erilaisia jauhoja, hiutaleita ja leseitä. Tämä leipä on pullollaan terveellisiä kuituja!

Leipäviikon kunniaksi haastan kaikki lukijat tekemään leipää kotona! Tuoreen leivän tuoksua ei voita juuri mikään. Kokeilkaa vaikka vaivaamatonta leipää, porkkanateeleipää, perunasämpylöitä tai näkkäriä. Lisää leipäohjeita löytyy kategoriasta 15. Suolainen leivonta ja pikkupurtava.



3 dl omenatäysmehua
3 dl vettä
5 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäleseitä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
0,5 dl oliiviöljyä
6 dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä nesteet reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon hiutaleet, leseet ja hiiva ja jätä odottamaan lämpimään paikkaan 15 minuutiksi
2. Lisää taikinaan loput ainekset ja sekoita tasaiseksi
3. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Voit halutessasi leikata terävällä veitsellä viillot leipään jolloin leivän paloittelu käy kypsänä helpommin.
4. Peitä pelti liinalla ja anna leivän kohota tunnin verran. Paista 200 asteessa 20 minuuttia

6 kommenttia:

  1. Haaste otettu vastaan ja kohoamassa on ihan perus sämpylätaikina...

    VastaaPoista
  2. Ihanan herkullinen leipä! Toivottavasti itsekin kerkeis leipomaan jotain leipäjuttuja tällä viikolla, kun meni se lauantain leipomispäiväkin ohi :D

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella pehmeä ja kostea leipä, ihana! Muksuillekin maistuu!

    VastaaPoista
  4. Onkohan tuo 9,5dl öljyä lipsahdus? Kuulostaa aika hurjalta! :D

    VastaaPoista
  5. HAHAHAHAHAA! Joo, kieltämättä melkoista velliä tulisi melkein litralla öljyä! Ainaki hyviä rasvahappoja ois runsain mitoin! Kiitos huomiosta!! 9 ja 0 ovat ihan liian lähekkäin näppäimistössä, korjasin virheen! :D

    VastaaPoista