23. lokakuuta 2010

Viikunaa ja prosciuttoa salaatin kera

Enpä ole ikinä syönyt tuoretta viikunaa! Kuivattuakin vasta jonkun aikaa sitten. Kokkailuohjelmista olen monesti katsonut kaihoten viikunoita ajatellen että eihän tuommoisia näiltä leveysasteilta saa tuoreena lainkaan.

Onneksi on olemassa tämä blogistania! Voisilmäpelissä ja Ruokahommissa oli jonkun aikaa sitten nostettu viikuna pöydälle ja nyt minäkin tiedän että syksyllä tuoreita viikunoita saa kohtuullisen edulliseen hintaan jos vain tarpeeksi monipuolinen kauppa hevi-osastoineen sattuu kohdalle. No eihän tietenkään s-ryhmästä löydy – ei edes prismasta ole sattunut silmään (harmittava puute koska muuten olen s-ryhmän kanta-asiakas). K-ketju ja citymarket tarjosi tuota herkkua. Kilohinta oli reilun viisi euroa ja kaksi kappaletta viikunoita maksoi noin 50 senttiä – ei paha ollenkaan! Tämän kaltaisissa tilanteissa on oikeastaan ihan hyvä että muu perhe ei ”uutuuksiin” ruokapöydässä koske pitkällä tikullakaan eli tuolla kahdella viikunalla pääsin itsekseni oikein hyvin jutun juureen käsiksi.



Vietin iltaa itsekseni isännän ollessa viettämässä ansaittua peli-iltaa kera x-boxin ja kaverinsa ja pienten miesten nukkua tuhistessa tyytyväisinä sängyissään. Viikunailtapalaa siis! Alkuiltapalaksi valmistin Voisilmäpelin ohjeen (linkki ylempänä!) mukaan salaattia. Ah! Suolaista ja makeaa, pehmeää ja rapsakkaa. Juuri tällä hetkellä viikuna on mielihedelmäni!



tuoreita viikunoita
prosciuttoa
(home- tai vuohenjuustoa)
salaattia
pähkinöitä, pinjansiemeniä tms.

1. Paloittele viikunat neljään osaan. Kääri jokainen neljännes prosciutto-siivuun (siivut voi halkaista pitkittäin). Kääri väliin halutessasi myös pieni pala juustoa (käytin auraa, hyvää oli mutta peitti melko paljon viikunan makua)
2. Laita kääröt pellille ja kypsennä uunissa grillivastuksen alla 225 asteessa viitisen minuuttia kunnes kinkku hieman rapsakoituu
3. Tee salaatista peti ja nostele viikunat päälle. Ripottele joukkoon pähkinöitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti