1. marraskuuta 2010

Bebe-leivokset

Näitä ihanan makean näköisiä leivoksia olen tähän saakka vain kaukaa ihastellut. Kertaakaan en ole suuhuni moista leivosta laittanut eikä minulla ole Beben syvimmästä olemuksesta ollut tietoakaan. Sillä sipulissa oli leivottu hieman villimpiä Bebe-leivoksia käyttäen pohjien teossa metallisia leivosvuokia. Itselläni ei varsinaisia leivosvuokia ole, mutta kaapista löytyy pienet Kitchen Craftin tartelettivuoat jotka jonkun aikaa sitten ostin Joensuun Iloisesta keittiöstä. Vuokia olen testannut vasta kerran – pieniin tattipiiraisiin. Irtopohjaiset pienet vuoat ovat todella hyviä tällaiseen käyttöön, pohja irtoaa vuoasta näppärästi!

Google oli jälleen ystäväni ja pääsin hieman sisälle beben maailmaan. Bebe on murotaikinapohjainen leivos, jonka täytteenä on voikreemiä ja päällä sokerikuorrutetta ja nonparelleja. Etsiskelin sopivaa ohjetta pitkin ja poikin nettiä ja suurimmassa osassa ohjeita täytteeksi oli tehty vaniljakiisselin ja vaahdotetun voin seos. Voikreemin ohjettakin katselin, mutta tuntui melkoisen tuhdilta tavaralta ja toisekseen se pitäisi tehdä suolattomasta voista ollakseen hyvää (eikä minulla ole sen saatavuudesta tai hinnasta tietoa). Päädyin siis minäkin tuohon kiisseli-voitäytteeseen. Eli aivan ”oikeita” nämä leivokset eivät siis ole, mutta eipä paljon menoa haitannut!! Aivan ihania imelyyksiä!!

Alla olevan ohjeen löysin Kirsin keittiöstä – samalla ohjeella bebejä on tehty kautta blogistanian. Käytin taikinaan keltuaisen tilalla kokonaisen munan ohjeen kommenttilaatikossa käydyn keskustelun perusteella. Halusin siis vuoista irrotettavat pohjat jolloin kannattaa käyttää kokonainen kananmuna jotta pohja ei olisi liian mureneva. Foliovuokiin tehdessä keltuainen riittää, koska silloinhan leivos syödään lusikalla suoraan vuoasta.



6 kpl (vuoan halkaisija n. 10 cm)

pohjat:

100 g voita
2 rkl sokeria
1 keltuainen (tai kananmuna)
2 dl jauhoja (hieman enemmän jos käytät kokonaisen munan)

täyte:
1 dl maitoa
1 keltuainen
1 rkl perunajauhoja (käytin maissitärkkelystä)
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g voita

lisäksi:

hilloa

kuorrute:
2 dl tomusokeria
n. 1 valkuainen
mehua tai elintarvikeväriä värjäämiseen (käytin mustaherukkamehutiivistettä jolloin väristä tuli hieman violetin sävyinen)
nonparellejä

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuainen/muna ja jauhot. Sekoita tasaiseksi, mutta käsittele taikinaa mahdollisimman vähän. Laita taikina lepäämään viileään noin puoleksi tunniksi niin sitä on helpompi leipoa
2. Painele taikinaa leivosvuokien pohjille ja reunoille. Tai jos haluat niin voit kaulita taikinan levyksi ja leikata siitä sopivat palat vuokiin. Paista pohjia 175 asteessa 15 minuuttia ja jätä jäähtymään
3. Valmista täyte: sekoita kattilassa maito, keltuainen, perunajauho ja sokeri. Kuumenna varovasti sekoittaen kunnes seos sakenee kiisseliksi. Nosta pois levyltä ja jätä jäähtymään. Mausta jäähtynyt kiisseli vaniljasokerilla. Vaahdota pehmeä voi ja sekoita kiisseli varovasti sen joukkoon
4. Irrota jäähtyneet leivospojat vuoista. Levitä jokaisen pohjalle noin teelusikallinen hilloa. Annostele seuraavaksi täyte. Älä laita täytettä liikaa ettei kuorrute pääse valumaan reunojen yli! Anna jähmettyä viileässä, kuorrute on silloin helpompi levittää. Itse pidin bebejä pakastimessa vajaan 10 minuuttia ennen kuorrutteen valmistamista
5. Valmista kuorrute: mittaa tomusokerit kulhoon ja lisää joukkoon valkuaista vähitellen. Tee aluksi paksu tahna ja ohenna sitä pikkuhiljaa mehulla ja valkuaisella. Levitä kuorrute lusikan avulla leivosten päälle ja koristele nonparelleilla

Vielä jälkihehkutus liittyen täytekiisselin tekoon: maailman paras pallovispilä on löytynyt! Alkujaan minulla oli joku muovinen vispilä, joka melko pian haurastui ja napsahti poikki. Vispilä oli muutenki hieman liian notkea. Seuraavaksi ostin Fiskarsin Functional Form -sarjan vispilän joka sinällään oli ihan hyvä. Ainoa huono puoli oli se, että vispilä oli todella painava ja teräksisen vispiläosan päällysteet kuluivat yllättävän nopeasti puhki, jonka jälkeen teflonkattilat ja -pannut ei enää tykänneet.

Joensuun Iloisesta keittiöstä löytyi sitten aivan loistava vispilä: Kitchen Craftin silikonin pallovispilä. Vispilä on kevyt ja varsi on mukavan lyhyt ja käteen käyvä. Vispilä on konepesun kestävä ja sillä on viiden vuoden takuu. Toimii! Ja nyt kun Iloisen keittiön makuun päästiin niin huomatkaahan sivupalkissa oleva info tulevasta glögi-illasta! :)

3 kommenttia:

  1. Valiolla on sellaisessa vihreässä, muistaakseni puolen kilon pakkauksessa suolatonta voita. Hintaa en kyllä valitettavasti tähän hätään muista... Eikä ehkä ainakaan pienemmissä kaupoissa tuotetta olekaan. Mutta olemassa siis on!

    VastaaPoista
  2. Voipi tulla aika ätläkkää jos perunajauhon korvaa maissijauholla. Varmaan maissitärkkelystä(kö) tarkotit? :) Bebe leivokset on Talousihme seniorin herkkua. Menee heti kokeiluun kun ollaan samassa maanosassa..

    VastaaPoista
  3. Vive: pitääki katella sillä silmällä voihyllyjä jos kohdalle sattuisi! Kiitos vinkistä!

    E: no tärkkelystä tietenki! :) Arkisesti vaan tulee puhuttua maissijauhoista. Eli suurustin siis kiisselin maissitärkkelyksellä perunajauhojen sijaan.

    VastaaPoista