6. huhtikuuta 2012

Kuhaa rosmariinillä ja sitruunalla

Kalamiehellä on siis ollut onni myötä tämän talven kalareissuilla ja sain jälleen kerran osani hienosta saaliista. Tällä kertaa esitin toiveen – kysyttäessä tietenkin - kokonaisesta kuhasta ja kaksin kappalein niitä minulle toimitettiin.


On se kuha vaan melkoinen peto! Kuusivuotiaan mielestä ihan kuin vampyyri!

Muistelen joskus nähneeni telkkarissa Jamie Oliverin kypsentävän kokonaisen kalan yrteillä ja sitruunalla täytettynä joten sille linjoille lähdin. Yrtiksi valitsin rosmariinin – hieman epäilevin mielin – joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi.



Mietin myös olisiko kalan sisälle tai päälle pitänyt lisätä hieman öljyä tai voita, mutta kala kypsyi kostean mehukkaaksi ilman rasvaakin. Suolaus jäi vähän vajaaksi mutta helpostihan tuota ripsautti hieman lisää lautaselle. Tällä kertaa kuha sai seurakseen perinteisen perunamuusin, joka saatettiin kuhan vaatimalle tasolle reilujen kermalorauksien avulla.


Uuniin menossa

1 kuha
suolaa
mustapippuria
muutama oksa rosmariinia
sitruuna

1. Ripottele kuhan vatsaan reilusti suolaa ja mustapippuria. Täytä vatsa rosmariinioksilla ja sitruunaviipaleilla
2. Laita kala uunipellille ja sulje vatsa hammastikkujen avulla. Ripottele pinnalle vielä suolaa
3. kypsennä kalaa 225-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia kalan koosta riippuen


Uunista tullut


Nahkansa riisunut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti