8. syyskuuta 2012

Feta-tomaattisalaatti

Jääkapissa oli puolikas pala fetaa jäljellä. Mietiskelin kovasti mihin sen käyttäisin. Kuin tilauksesta Glorian Ruoka&viini-lehdessä (numero 5/2012) olikin tämän feta-tomaattisalaatin ohje ja tekaisinkin salaatin pyörälenkin päätteeksi. Odotin tietäväni mitä suuhuni laitan, mutta tuttujen makujen yhdistelmä oli jälleen kerran yllätys. Makeat tomaatit ja suolainen feta korostivat mukavasti toisiaan ja tuoreet yrtit sopivat tähän kuin nyrkki silmään tehden kokonaisuudesta piristävän raikkaan. Salaatin sivuun vielä pari tuhtia juustovoileipää – ruisleivästä laitettuna – ja ateria oli täydellinen!



2 annosta

2 pientä kesäpunasipulia varsineen
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
100 g fetaa
250 g kirsikkatomaatteja
1 dl kalamataoliiveja
pari basilikan oksaa
pari oreganon oksaa

1. Leikkaa punasipulit varsineen ohuiksi renkaiksi ja laita ne pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja punaviinietikka ja jätä maustumaan noin kymmeneksi minuutiksi.
2. Huuhdo kirsikkatomaatit ja paloittele ne tarvittaessa. Viipaloi oliivit ja irrottele yrteistä lehdet. Sekoita ainekset salaatiksi.
3. Murustele salaatin päälle feta ja nosta päällimmäiseksi sipulirenkaat marinadista
4. Mittaa marinadin sekaan oliiviöljy ja sekoita siitä kastike salaatille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti