10. elokuuta 2013

Kuivattuja kukkia – kanerva ja mesiangervo

Villien salaattivihannesten lisäksi olen tänä kesänä tutustunut myös syötäviin villeihin kukkiin. Aloitin parilla tutulla ja helpolla kasvilla joita mökkireissulla löytyi.

Ensimmäiseksi keräsin mesiangervon kukkia. Kukat kuivatetaan ja niitä voidaan käyttää jälkiruuissa uutettuna nesteeseen. Tarkoituksena olisi kokeilla jossain vaiheessa mesiangervolla maustetun jäätelön valmistamista.





Toinen kuivattavaksi keräämäni kasvi oli kanerva jota kasvaakin runsaasti melkeinpä jokaisessa metsässä. En ole aikaisemmin huomannutkaan miten kaunis kasvi kanervakin on. Ruohonjuuritasolta löytyy siis monenlaisia yllätyksiä kun vain kumartuu katsomaan! Ajatus kanervan kukkien keräämiseen oli jäänyt mieleeni Sillä sipuli –blogista muutaman vuoden takaa. Kukkia voi käyttää nonparellien tapaan leivonnaisten koristeena. Melkoisen työlästä touhua oli tuo pienten kukkasten kerääminen varvuista. Olisinkohan reilun desin verran kerännyt ennen innostuksen hiipumista.

2 kommenttia:

  1. Onneksi desi kanervaa riittää jo pitkälle. Olimme syömässä Chef&Sommelierissä ja siellä kanervaa oli yhdistetty tomaattiin. Se oli kuulema kokin mukaan erityisen yhteensopiva makupari. Ei olisi itselle tullut mieleen.

    VastaaPoista
  2. Mulla nököttää kanervat kaapissa purkissa. En vaan oo osannu mihinkä laittaa. Millä tavalla tuo tomaatti oli laitettu, vai ihanko vaan raakana semmosenaan?

    VastaaPoista