2. helmikuuta 2014

Appelsiinikakku

Takana oli jokseenkin levoton viikko kotirintamalla. Lähinnä lasten kanssa. Lähinnä toisen heistä kanssa. Oli väännetty ja käännetty ja länkytetty ja vinguttu ja vonguttu ja huudettu ja kiukuttu ja sain kyllä hyvin pitkälti kuulla kunniani hyvin monessa suhteessa. Alkaen makkarakeitosta ja päätyen hampaiden pesuun läksyjen ja monen muun vivahteen kautta.

Viikko alkoi hitaasti, mutta hujahtikin perjantaihin nopeasti. Pääsin aamuvuoron jälkeen aikaisin töistä ja hain onnellisen nuoremman päiväkodista jo ennen päiväuniaikaa. Puolisen tuntia ehdimme olla säyseinä kotona kun alkoi kuulua taas totuuksia. Kylmän rauhallisesti hoidin tilanteet tyylikkäästi ja puhisin kiukkuani imurinvarressa ja pölyrättiä huiskien.

Koskapa kiukku ei siivouksen myötä ottanut laantuakseen ja sain lapset sulassa sovussa samaan huoneeseen katsomaan elokuvaa (jonka valitseminen oli sekin työn ja tuskan ja kovan metelin takana!), kipaisin tuohon takapihan siwaan (onneksi se on tuossa yllättävän lähellä) ja ostin appelsiineja ja kermaa. Sitten kotiin, keittiön ovi hetkeksi kiinni ja johan alkoi tunnelmat laantumaan kun sain jauhot ja sokerit esille ja kohta kakun uuniin paistumaan.

Kummallista. En edes tykkää appelsiineista ruuanlaitossa tai leivonnassa.

Kummallista. Tämä kakku oli myös minun mielestäni herkullinen! (Ohje: Maku 7/2013)



100 g voita
2 isoa appelsiinia
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl kermaa
2 tl appelsiininkuoriraastetta

kostutus:
appelsiinimehua (2 rkl)

kuorrutus:
2 dl tomusokeria
appelsiinimehua (2-3 rkl)

1. Sulata voi ja anna jäähtyä. Pese toinen appelsiineista huolella ja raasta sen kuori. Purista molempien appelsiinien mehut pieneen kulhoon
2. Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi
3. Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhot ja kääntele seos munasokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa
4. Lisää taikinaan kerma, appelsiininkuoriraaste ja 2 rkl appelsiinimehua. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä liikaa sekoittamista.
5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (halk. 20 cm) ja paista kakkua 175-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista
6. Kostuta jäähtynyt kakku appelsiinimehulla
7. Valmista kuorrute: sekoita tomusokerin sekaan appelsiinimehua ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Kaada kuorrute kakun päälle ja tasoita pinta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti