4. toukokuuta 2014

RiisiMustikka

Esikoinen tykkää RisiFrutista ja toisinaan sitten herkkuiltapalaksi niitä ostankin. Monesti olen miettinyt tuon ihmeellisen herkun ainesosia ja erityisesti sen hintaa. Tyyristä on riisi tuossa pienessä purkissa! Ajatus on muhinut ja nyt kun pääsiäiseltä jäi jääkaappiin roikkumaan pari käyttämättä jäänyttä kermapurkkia, oli aika kypsä kokeilla RisiFrutin valmistusta ihan itse.

Lopputulos oli siis ”RiisiMustikka” joka kulhossa näytti pahalta – lähinnä karmeasti ylivatkatulta kermalta, mutta maku olikin yllättävän hyvä! Yleensä lapsille ei kelpaa mikään itse tehty, jos ovat jotain vastaavaa teollista maistaneet (poikkeuksena tästä meillä onneksi kalapuikot). Tällä kertaa kuitenkin onnistuin!

Olimme yhtä mieltä siitä, että sokeria olisi saanut olla vähän reilummin, joten korjasin sokerin määrää tuohon alla olevaan ohjeeseen. Ja onpahan muuten oikein oikein hyvää ja näppärä keino käyttää loput pakastemarjat. Riisiseoksen voi toki maustaa hilloilla, soseilla tai vaikkapa hedelmänpaloilla – vaihtoehtoja on lukemattomia. Myös kanelilla, kardemummalla tai sitruksen kuorella saa mukavaa vaihtelua makumaailmaan.



4 annosta

1,5 dl puuroriisiä
4 dl vettä
2 dl kuohukermaa
3-4 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljaa (tai 1 tl vaniljasokeria)
2-3 dl marjoja

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kattilaan riisi. Keitä miedolla lämmöllä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Jätä jäähtymään ja hämmentele välillä
2. Vatkaa kuohukerma napakaksi vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljalla. Lisää riisi kermavaahdon sekaan vatkaimella vatkaten
3. Kääntele puoliksi sulaneet marjat riisi-kermaseokseen tasaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti