25. lokakuuta 2014

Sitruunainen lohipasta – toinen tuleminen

Blogi ja ruokaohjekansioni pullistelevat ruokaohjeita, joista suurinta osaa on tullut tehtyä vain kertaalleen. Vaikka lopputulos olisi ollut kuinka herkullinen tahansa, arki täyttyy loppujen lopuksi aina niistä samoista ruuista vaikka vaihtoehtoja olisi yllin kyllin.

Viikonloppu oli tulossa ja näytti siltä että pitkästä aikaa ollaan aikuisten kesken kotosalla vaan. Tämähän tarkoittaa kokkailun kannalta sitä, että mikä tahansa on mahdollista. Selailin ohjeita, mutta mikään ei oikein houkutellut eikä oikein ollut sellainen kokeilevainen olo. Raskaan ja väsyttävän työviikon jälkeen olimme molemmat sitä mieltä että jotain tuhtia ja topakkaa täytyy saada. Nyhtöpossu oli meidän molempien ykkösajatus, mutta ehtisihän sitä jotain muutakin tehdä.

Ajattelin selailla blogia, josko sieltä jotain ideaa löytyisi. Avasin ensimmäisen postauksen, joka oli julkaistu 26.2.2009. Siitä se ajatus sitten lähti! Jospa alkaisinkin tehdä noita aiemmin postattuja, mutta unohduksiin jääneitä ruokia – ehkäpä hieman tähän hetkeen päivittäen. Tässä siis Anzkun kauhan ensimmäinen ruokalaji uudelleen kokkailtuna ja herkulliseksi havaittuna! Taipuisikohan tämä lastenkin suuhun?!



4 annosta

n. 300 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
200 g pakasteherneitä
1 sitruuna
200 g ranskankermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl tilliä
suolaa
mustapippuria
250 g lämminsavulohta
n. 0,5 dl pastan keitinvettä

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kun pasta on kypsää, ota desin verran keitinvettä syrjään. Valuta pasta ja jätä odottamaan
2. Valmista kastike pastan kiehuessa. Kuori ja hienonna punasipuli. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää pannulle jäiset herneet ja kuullottele viitisen minuuttia
3. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Lisää 2 tl kuoriraastetta kasariin. Sekoita ja kuumenna
4. Lisää kasariin ranskankerma ja tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta tillillä, suolalla ja mustapippurilla. Jätä miedolle lämmölle
5. Poista lohesta nahka ja ruodot ja revi se paloiksi. Lisää lohi kastikkeeseen. Halkaise sitruuna ja purista mehu toisesta puolikkaasta. Lisää sitruunamehu kastikkeeseen ja sekoita tasaiseksi. Mikäli kastike tuntuu liian paksulta, ohenna sitä pastan keitinvedellä
6. Sekoita valmis kastike kypsän pastan sekaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti