14. helmikuuta 2015

Manteli-omenapaistos

Joulukuun alun muutto aiheutti levotonta liikehdintää koko marraskuun ajan. Koskapa yritän ainakin vähän varautua hankaliin tilanteisiin (eli jos ei pääsekään jostain syystä muutamaan päivään kauppaan), on kuiva-ainekaapeissa, jääkapissa ja pakastimessa aina jotain ekstraa joiden turvin saadaan vatsat täyteen. Muuttoa vasten yritin sitten tyhjentää mahdollisimman paljon ruoka-ainevarastoja parempiin suihin – kantamista olisi yllin kyllin ilman ruokakantamuksia. Koko marraskuu syötiin siis kaikkea sitä mitä kaapeista löytyi ja mitä niistä vain keksii valmistaa. Koko kuun ruokalasku jäikin alle 200 euron ja kivasti saatiin kaapit tyhjiksi.

Tämä omenapaistos syntyi tilanteessa, jossa maustelaatikosta löytyi vajaat pussit mantelilastuja, mantelirouhetta ja cashew-pähkinöitä. Tarkoitus oli tehdä crumble-tyylinen paistos iltapalalla herkuteltavaksi. Unohdin leipomisen täysin eikä aikaa crumbleen enää oikein ollut. Jälkikasvu esitti niin äänekkään protestin, että oli pakko säveltää jotain. Hyvää ja suunnilleen alla olevan ohjeen mukaista!



2 omenaa
1,5 dl pähkinöitä ja manteleita
voita
1-2 rkl fariinisokeria
0,5 tl vaniljasokeria
kanelia

1. Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja kuutioi hedelmät. Rouhi pähkinät ja mantelit
2. Sulata voi pannulla. Paista omenoita voissa pari-kolme minuuttia kunnes alkavat pehmetä. Sekoita joukkoon pähkinä-mantelirouhe
3. Lisää pannulle fariinisokeri ja sekoittele kunnes se sulaa
4. Mausta vaniljasokerilla ja kanelilla
5. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti