11. huhtikuuta 2015

Miso-keitto

Taannoinen Marttojen sushi-ilta aloitettiin miso-keitolla. Keitto on kevyt mutta maukas aloitus aterialle ja sopiihan se toki myös kevyeksi ateriaksikin. Sushikursilla minä valmistin mison ja silloin se tehtiin herkkusienistä. Kotona tehdessäni käytin kaapissa olevia kuivattuja tatteja – mitäpä sitä turhaan mennä merta edemmäs kalaan!

Keittoon voi käyttää mausteeksi miso-tahnaa (jota ei ollut tarjolla kaupassa josta sushiainekset hankin. Niinpä käytin miso-keittoaineksia (kuten kurssillakin käytimme). Noita valmiita aineksia käyttäessä on hyvä tarkistaa makua maistelemalla jotta siitä tulee sopiva.



pala purjoa
100 g herkkusieniä (tai pari kourallista kuivattuja herkkutatteja)
2 porkkanaa
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl rypsiöljyä
1 l vettä
2 valkosipulin kynttä
pieni pala inkivääriä
270 g tofua
5 rkl misotahnaa (tai miso-keittoaineksia pakkauksen ohjeen mukaan)

1. Leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi. Puhdista ja paloittele sienet
2. Kuumenna öljyt kattilassa. Kuullota kasviksia hetki
3. Lisää vesi ja kuumenna
4. Kuori valkosipulin kynnet ja inkivääri ja raasta ne keiton sekaan
5. Paloittele tofu ja lisää se keittoon. Keitä muutaman minuutin ajan
6. Liuota lopuksi misotahna desilitraan keiton lientä ja lisää se takaisin keiton sekaan (käytä miso-keittoainekset pakkauksen ohjeen mukaan). Kuumenna keitto, mutta älä keitä enää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti