28. kesäkuuta 2015

Minttuinen piimäkakku

Kesäloman ensimmäinen pätkä on vietetty ja toinen pikkupätkä on aluillaan. Tämä kesä onkin hieman erilainen kuin aiemmat. Tämä kesä on ensimmäinen kun en ole hoitovapaalla tai työttömänä, vaan olenkin töissä ja pidän vain normaalit työläisen kesälomat koko kesän joutilaisuuden sijaan. Lapset on jonkun hoidettava ja palapelin kasaamiselta tuntui järjestellä pojille kaitsenta koko kesäksi. Mutta onnistuihan se – tosin lomat ovat nyt sitten pikkupätkissä.

Katselin perjantaina ”ensimmäistä lomaa” aloitellessa tulevaa sääennustetta ja sehän näytti aivan upealta: lämpöä ja auringonpaistetta oli luvassa! Istutin lauantaina yrttien taimet takapihalle viljelylaatikoihin ja kuopuksen kanssa laitettiin siemenperunat multaan vanhempieni takapihan plantaasille. Yrttien taimet ostin tänä vuonna eri puutarhalta kuin yleensä ja ne olivatkin aivan loistavia suuria, tuuheita ja napakoita taimia! Yrteistä pääsikin nauttimaan aivan välittömästi kun olivat maahan kotiutuneet ja osa taimista kaipasikin jo latvomista saman tien.

Eihän se hyvältä näyttänyt sääennuste pitänyt kuitenkaan paikkaansa kuin kolme päivää ja sitten alkoi viiletä. Ja sitten saatiin ensimmäinen sadepäiväkin – jotka tunnetusti lomalla (aktiivisten) lasten kanssa ovat pitkiä. Aamupäivällä käytiin kirjastossa tutustumassa lukukoira-Pessiin ja samalla lainaamassa lukemista. Iltapäivän suunnitelmissa oli kirpparia ja keilaamista – käytiin vain kirpparilla kun joku (joka en ollut minä) vetäisi herneen nenään ihan kunnolla ja palattiinkin sitten heti kotiin rauhoittumaan ja harjoittelemaan käyttäytymistä.

Jotainhan sitä sitten kuitenkin piti tehdä. Joutilas pitkä iltapäivä ja ilta ovat omiaan vaan lisäämään turhautuneisuutta ja kiukkuamista. Taikinakulhot esiin siis. Yrttejä täytyi siis latvoa, joten yrttinen kakku otettiin työn alle. Käytin kakkuun puolet minttua ja puolet sitruunamelissaa – en uskaltanut aivan kauheasti nuorista taimista oksia kerralla leikellä. Loppukesästä sitten varmasti saa tehtyä ihan pelkän minttukakunkin – sikäli mikäli saan yrtit tuossa avomaalla menestymään. (ohje: Marttojen yrttijulkaisu)



2 dl piimää
0,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
0,5 dl siirappia
100 g voita
1 dl hienonnettua tuoretta minttua
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

1. Sekoita kulhossa piimä, sokerit ja siirappi
2. Sulata voi ja sekoita se piimäseoksen joukkoon. Lisää myös hienonnetut yrtit
3. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi
4. Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina siihen
5. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti