4. elokuuta 2015

Pinaatti-kantarellipasta

Pinaatti on minulla yrttien jälkeen se toivotuin ja odotetuin kasvi takapihallani – pojilla tietysti porkkanat. Nyt pinaatit alkavat olla jo sen verran suuria, että uskallan vähitellen ruveta niitä harventamaan niin sanotusti parempiin suihin! Tänä vuonna ajattelin syödä koko pienen pinaattisadon tuoreena. Pakastaminen on niin vaivalloista ja pakastepinaatti on halpaa ostaa valmiinakin. Keräsin alkukesästä myös nokkosta pakastimeen, joten lettu- ja vellitarpeita löytyy kyllä ainakin alkuun.

Koska aina pitäisi kokeilla jotain uutta vaikka blogi on pullollaan hyväksi havaittuja ohjeita, niin googlaamalla hain muutamia uusia ohjeita tuoreen pinaatin hyödyntämiseen. Valion sivuilta löysin ohjeen aurajuustolla säväytettyyn pastaan ja siltä pohjalta lähdin kokkailemaan. Tarkoitus oli tehdä aivan ohjeenmukainen ruoka, mutta kätköilyreissulla löytyneet kantarellit muuttivat suunnitelmaa hieman. Tuloksena oli pinaatti-kantarellipasta!



2-3 annosta

n. 8 kerää nauhapastaa
0,5 litraa kantarelleja
nokare voita
100 g pinaattia
0,5 dl kuorittuja suolattomia pistaaseja
n. 4 oksaa tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
0,5 dl pastan keitinvettä
vajaa 1 dl aurajuustomuruja


1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Pilko kantarellit ja laita ne paistinpannulle. Kuumenna kunnes sienistä alkaa irrota nestettä. Pienennä lämpöä ja kypsennä sieniä kunnes kaikki neste on haihtunut
3. Lisää pannulle nokare voita. Hienonna pinaatinlehtiä hieman jos ne ovat suuria. Lisää lehdet pannulle ja jatka kypsentämistä pari-kolme minuuttia
4. Rouhi pistaasit ja lisää ne pannulle. Irrota timjaminoksista lehdet ja lisää ne pannulle. Mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Lisää pannulle tilkkanen pastan keitinvettä ja aurajuustomurut. Kuumenna
6. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon. Kuumenna ja anna hautua hetkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti