14. marraskuuta 2015

Marjainen juustokakkupiirakka

Näiden herkkupalojen kuvia vilahteli facebookissa taannoin vähän väliä Kun Yhteishyvän ruokalehdessä tuli vastaan ohje niin pitihän se tietenkin testata. Oikeastaan otin ohjeen talteen ajatuksena testata ”joskus”, mutta esikoinen alkoi himoitsemaan piirakkaa siinä määrin että testaaminen täytyi tehdä pikimmiten!

No tämä juttuhan meni nyt sitten jotenkin kieroon. Lueskelin ohjetta ja mietin, että mikähän vuoka kaapissani mahdollisesti olisi sopivan kokoinen ohjeelle. Sain huippuidean, että teen piirakan pyöreään piirakkavuokaan, pienennän ohjetta vaan hieman. Seuraava huippuidea oli, että teenkin piirakan irtopohjavuokaan jolloin saan paksumman kerroksen täytettä. Tuumasta toimeen ja piirakka uuniin. Paiston kanssa meni säätämiseksi: eihän ohuelle piirakalle ohjeistettu paistoaika riittänyt paksummalle leivonnaiselle mitenkään. Keskimmäinen kerros oli hyvinkin tutiseva siinä vaiheessa kun oli aika lisätä päällimmäinen kerros. Ajattelin, että paistelen sitten hieman pidempään. No ihan hyvä ajatus, mutta pinta sai sitten liikaa väriä eikä jäänyt kauniin samettiseksi niin kuin olisi kuulunut.

Piirakasta tuli hyvän makuinen, hieman imelä tosin (alla olevassa ohjeessa sokerin määrää on hieman vähennetty alkuperäisestä). Heräsi vaan kysymys, että onkos tämä nyt enää mikään juustokakkupiirakka, eikös tämä nyt ole ihan vaan tavallinen juustokakku jossa on mustikoita seassa.

No, tulipahan tehtyä. Eikä jäänyt kalorivajetta tällekään päivälle!



pohja:
250 g digestivekeksejä
120 g voita

täyte 1:
400 g maustamaton tuorejuustoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
200 g pakastemustikoita
1 rkl perunajauhoja

täyte 2:
200 g ranskankermaa
0,75 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria

1. Murenna keksit monitoimikoneessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen sekaan. Painele muruseos irtopohjavuoan (halk 23 cm) tai pienen leivinpaperilla vuoratun pienen uunivuoan pohjalle. Esikypsennä pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia ja laske uunin lämpö 175 asteeseen
2. Valmista täyte 1: vatkaa kulhossa tuorejuusto, munat ja sokeri ja kaada seos murupohjan päälle.
3. Sekoita perunajauhot kohmeisten mustikoiden joukkoon ja ripottele mustikat juustotäytteen päälle. Paista uunin keskitasolla n. 45 minuuttia (matalassa uunivuossa paistoaika 30 minuuttia)
4. Ota piirakka pois uunista ja anna sen jäähtyä viitisen minuuttia. Valmista täyte 2 sekoittamalla ainekset kulhossa tasaiseksi seokseksi. Kaada seos mustikoiden päälle ja jatka paistamista kymmenisen minuuttia kunnes pintakerros on kunnolla jähmettynyt.
5. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti