24. maaliskuuta 2017

Puolukka-kookosmuffinssit

Töissä käydään kahvilla. Melkeinpä päivittäin. Aamukahvi juodaan työn ohessa, mutta päivällä kokoonnutaan kahvihuoneeseen – jokainen oman työvuoron ja –rytmin mukaan. Joskus on päiviä että ei ehdi kuin käydä kupposen kahvia töiden ääreen, mutta yleensä aikaa on istahtaa hetkeksi ja huokaista hieman ja rupatella työkavereiden kanssa. Vaikka pelkkä kuppi kuumaakin on jo rentouttavaa, niin tokihan kahvileipä aina maistuu.

Työporukassamme pyörii kahvileipävuorot kahvileipähenkisten kesken ja omalle kohdalle vuoro osuu kaksi kertaa vuodessa. Toki kahvileipää voi viedä useamminkin ja monesti merkkipäiviä tai lomareissulta paluuta fiilistellään kahvileivän äärellä. Töihin vietävässä kahvileivässä on sovittu huomioitavan yleisimmät allergiat – eli laktoosi, pähkinä ja omena.

Tällä kertaa leivoin töihin kookoksella ja puolukalla säväytettyjä muffinsseja. Paisto ei mennyt ihan niin kuin strömsössä. Silikonivuoat pitivät taikinan hyvin paikallaan mutta paperiset antoivat periksi ja niistä tuli sitten maisteluerä. Arvasin noin käyvän vuokia täyttäessäni, mutta jostain syystä annoin mennä vaan. Toivottavasti oli viimeinen kerta – tää on niin nähty ja koettu! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 1/2013)



12 kpl

400 ml kookosmaitoa
100 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl puolukoita

1. Sulata voi ja jätä se odottamaan. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Jos käytät silikonisia muffinssivuokia, voitele ne öljyllä
2. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin
3. Paista noin 15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti