13. elokuuta 2017

Valkosuklaakakku

Kerran kesässä täytyy tehdä mansikkakakku. Tänä kesänä mansikoilla herkuttelu on jäänyt myöhäksi, kun pakastamispuuhiinkin ehdin nipin napin kesälomani viimeisellä viikolla heinäkuun lopussa. Yleensä mansikkahillokattila on liedellä porissut ja heinäkuun puolivälissä. Mansikkakakun aika tuli tänä vuonna vasta elokuun puolessa välissä. Päivää ennen minun lukuvuoteni aloitusta ja kolmea päivää ennen poikien koulun alkua. Ehkäpä tämä sitten oli kesäkauden päättäjäiskakku tai arkisen pyörityksen aloituskakku. Niin tai näin, mahtavan makuista se kuitenkin oli!

Tämän kakun ohjeen olen muruseltani saanut ja kakku on yksinkertaisuudessaan todella mukava ja nopsa valmistaa. Kertaalleen olen itsekin tätä tehnyt ja silloin mansikoiden puuttuessa laitoin koristeeksi vesimelonia ja suklaarusinoita. Kakku on tuhti, täyteläinen ja makea, joten marjat tai hedelmät päällä raikastavat kokonaisuutta kivasti. Mielestäni mansikat ovat ehdottomasti paras – ja varsinkin kesään sopivin - valinta! Tänään kakun päälle löytyikin yllärinä vielä vadelmia pienen metsässä tehdyn tutkimusretken yhteydessä. Saatiin siis kesän parhaat herkut samaan kakkuun.



pohja:
200g keksejä
100 g voita

täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata

1. Pingota irtopohjavuoan (halk.23cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi
2. Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen sekaan. Levitä seos kakkuvuoan pohjalle ja jätä odottamaan
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto sähkövatkaimella edelleen vatkaten. Vatkaa kunnes seos on sileää ja tasaista.
4. Sulata suklaa ja sekoita se kermatäytteen joukkoon.
5. Levitä täyte pohjan päälle ja anna asettua kylmässä vähintään 4 tuntia ennen tarjoamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti